Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Puolivuosittainen tiedote euroväärennöksistä

13.1.2005

Vuoden 2004 jälkipuoliskolla euroalueella ja sen ulkopuolella poistettiin kierrosta yhteensä 287 000 väärennettyä euroseteliä. Saman vuoden alkupuoliskolla väärennöksiä oli löydetty noin 307 000. Koko vuonna 2004 väärennöksiä löydettiin siis noin 594 000. Määrä on kasvanut noin kahdeksan prosenttia vuodesta 2003, mutta se on viime aikoina alkanut pienentyä.

Eri seteliarvoja väärennettiin seuraavasti:

5 € 10 € 20 € 50 € 100 € 200 € 500 € Yhteensä
Prosenttiosuus 1 5 24 48 17 4 1 100 %

Näitä lukuja tarkasteltaessa on syytä muistaa, että aitoja seteleitä on liikkeessä noin yhdeksän miljardia kappaletta.

Suuri yleisö voi luottaa eurosetelien laatuun ja niiden aitoustekijöihin. Eurojärjestelmä (eli Euroopan keskuspankki EKP ja euroalueen 12 kansallista keskuspankkia) kehottaa kuitenkin edelleen kaikkia valppauteen mahdollisten väärennösten varalta. Suurin osa väärennöksistä on helposti tunnistettavissa eurojärjestelmän tiedotusmateriaaleista tuttujen yksinkertaisten testien avulla eli TUNNUSTELEMALLA setelin painatusta, KATSOMALLA seteliä valoa vasten ja KALLISTELEMALLA sitä. EKP:n verkkosivuilla on havainnollinen ohje setelien testaamiseen.[1] Jopa erittäin taitavasti tehdyt väärennökset voidaan tunnistaa tarkastelemalla aitoustekijöitä huolellisesti. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, sen voi tarkistaa vertaamalla väärennökseksi epäilemäänsä seteliä aidoksi tietämäänsä.

Eurojärjestelmä on läheisessä yhteistyössä Europolin, Interpolin, Euroopan komission (joka vastaa väärennettyjä eurokolikoita koskevan tiedon jakamisesta) ja kansallisten poliisivoimien kanssa väärentämisen torjumiseksi. Väärennöksen haltuunsa saaneella on velvollisuus toimittaa se poliisille ja selostaa mahdollisimman tarkasti, mistä ja miten on saanut sen haltuunsa, tai vaihtoehtoisesti toimittaa se maansa kansalliseen keskuspankkiin, jos kansallinen käytäntö sen sallii.

  1. [1] http://www.ecb.europa.eu/euro/banknotes/security/recognise/html/index.fi.html
YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle