Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

EKP:n neuvoston päätökset (muut kuin korkopäätökset)

maaliskuu 2015

EMBARGO

JULKAISUVAPAA 20.3.2015 klo 15.00 Keski-Euroopan aikaa

Rahapolitiikka

Pankkien luotonantokyselyn tarkistettu kyselylomake

EKP:n neuvosto hyväksyi 2.3.2015 tarkistetun version pankkien luotonantokyselyn kyselylomakkeesta ja täyttöohjeista. Tarkistettu lomake ohjeineen otetaan käyttöön huhtikuussa 2015. Tarkistuksella parannetaan luotonantokyselyn johdonmukaisuutta, ja sen myötä poistetaan eroja kyselyssä käytettyjen käsitteiden ymmärtämisessä. Kyselytutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on tuottaa eurojärjestelmälle lisätietoa rahoitustilanteesta euroalueella. EKP:n neuvosto käyttää arvioita talouden ja rahatalouden kehityksestä rahapoliittisten päätöstensä tukena.

Julkisen sektorin keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskevien kieltojen noudattaminen keskuspankeissa

EKP:n neuvosto hyväksyi 18.3.2015 vuotta 2014 koskevan raportin. Sopimuksessa Euroopan unionin toiminnasta EKP:lle on annettu tehtäväksi seurata artikloissa 123 ja 124 sekä niihin liittyvissä säädöksissä esitettyjen kieltojen noudattamista keskuspankeissa. Aihetta käsitellään tarkemmin EKP:n vuoden 2014 vuosikertomuksessa, joka julkaistaan EKP:n verkkosivuilla 20.4.2015.

Viestintä

EKP:n lausunto keskusvastapuolten sijaintipolitiikkaa koskevasta unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta

EKP:n neuvosto tutustui 4.3.2015 keskusvastapuolten sijaintipolitiikkaa koskevaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon. EKP:n verkkosivuilla on julkaistu aiheesta lehdistötiedote.

EKP:n vuosikertomus 2014

EKP:n neuvosto hyväksyi 16.3.2015 julkaistavaksi EKP:n vuosikertomuksen vuodelta 2014. Vuosikertomus esitellään Euroopan parlamentille, ja se julkaistaan EKP:n verkkosivuilla 23:llä EU:n virallisella kielellä 20.4.2015.

Markkinaoperaatiot

Kotimaisille lainasaamisille asetettavan yhtenäisen vähimmäiskoon voimaantuloa lykätty eurojärjestelmän vakuuskäytännössä

EKP:n neuvosto päätti 26.2.2015, että vakuudeksi hyväksyttäville kotimaisille lainasaamisille asetettavan 500 000 euron vähimmäiskoon voimaantuloa lykätään ainakin vuoden 2018 syyskuun loppuun. Vähimmäiskoko oli tarkoitus ottaa käyttöön maaliskuussa 2015.

EKP:n päätös julkisen sektorin omaisuuserien osto-ohjelmasta ja ostojen toteutus jälkimarkkinoilla

EKP:n neuvosto antoi 4.3.2015 päätöksen EKP/2015/10 julkisen sektorin omaisuuserien ostoja jälkimarkkinoilla koskevasta ohjelmasta. Päätöksessä määritetään 22.1.2015 ilmoitetun julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelman laajuus ja tärkeimmät käytännön toteutusta koskevat järjestelyt. Päätös tuli voimaan 9.3.2015, ja se on luettavissa EKP:n verkkosivuilla. Lisäksi EKP:n neuvosto hyväksyi 4.3.2015 luettelon kansainvälisistä ja ylikansallisista laitoksista sekä valtiosidonnaisista laitoksista, joiden velkapaperit täyttävät ohjelman kelpoisuusvaatimukset. Luettelo on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Taattujen mezzanine-luokan arvopapereiden kelpoisuusvaatimukset omaisuusvakuudellisten arvopaperien osto-ohjelmassa

EKP:n neuvosto päätti 18.3.2015, että eurojärjestelmä voi omaisuusvakuudellisten arvopapereiden osto-ohjelmassa hankkia taattuja mezzanine-luokan arvopapereita, jos kyseisillä arvopapereilla on eurojärjestelmän vakuuskäytännön vaatimukset täyttävä takaus (ks. suuntaviivojen EKP/2011/14 kohdan 6.3.2 alakohta c, 1.5.2014 alkaen suuntaviivojen EKP/2014/60 artikla 114). Takauksen on oltava ehdoton, peruuttamaton ja omavelkainen, ja sen on katettava lainapääoma, korkomaksut ja mahdolliset muut arvopapereihin liittyvät maksut. Ennen taattujen mezzanine-luokan arvopaperien ostoa eurojärjestelmä tekee lisäksi asianmukaiset luottoriskiarvioinnit ja due diligence -tarkastukset.

Maksujärjestelmät ja markkinainfrastruktuuri

Uuden suoran linkin arviointi ja eurojärjestelmän luotto-operaatioissa käytettäville arvopaperikaupan selvitysjärjestelmille asetetut vaatimukset

EKP:n neuvosto hyväksyi 26.2.2015 suoran linkin Clearstream Banking AG Cascaden (Frankfurt) ja VP Securities A/S:n (Tanska) välillä käytettäväksi eurojärjestelmän luotto-operaatioissa. Kattava luettelo kaikista hyväksyttävistä linkeistä on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Opas korttimaksujärjestelmien arviointiin yleisvalvontastandardien mukaisesti

EKP:n neuvosto hyväksyi 23.2.2015 maksu- ja selvitysjärjestelmäkomitean laatiman oppaan korttimaksujärjestelmien arviointiin eurojärjestelmän laatimien yleisvalvontastandardien mukaisesti. Standardit julkaistiin vuonna 2008. Arviointiopas on tarkoitettu korttimaksujärjestelmiä valvoville viranomaisille, jotka varmistavat vaatimusten noudattamisen, sekä yleisvalvojille, jotka valvovat kansallisia ja kansainvälisiä korttimaksujärjestelmiä eurojärjestelmän yleisvalvontastandardien mukaisesti. Oppaaseen on sisällytetty EKP:n neuvoston tammikuussa 2013 hyväksymät suositukset verkkomaksamisen turvallisuuden lisäämiseksi (”Recommendations for the security of internet payments”) sekä helmikuussa 2014 julkaistu verkkomaksamisen turvallisuutta koskeva arviointiopas (”Assessment guide for the security of internet payments”). Opas on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Rahoitusjärjestelmän vakaus ja luottolaitosten toiminnan vakauden valvonta

EKP:n vuoden 2015 raportti rahoitusmarkkinoiden yhdentymisestä

EKP:n neuvosto totesi 18.3.2015, että EKP:n yhdeksäs raportti rahoitusmarkkinoiden yhdentymisestä (”Financial integration in Europe”) julkaistaan 27.4.2015 EKP:n ja Euroopan komission yhdessä pitämän Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä ja vakautta käsittelevän seminaarin yhteydessä. Tämänvuotisessa raportissa esitellään rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen etenemistä euroalueella ja eurojärjestelmän toimia sen edistämiseksi. Raportissa on lisäksi pankkiunionin toteutuksen etenemistä käsittelevä luku sekä useita erikoisartikkeleita.

Lainsäädäntö

EKP:n lausunto makrovakausstrategiasta Liettuassa

EKP:n neuvosto antoi 25.2.2015 Liettuan keskuspankin pyynnöstä lausunnon CON/2015/7.

EKP:n lausunto Banka Slovenijen ja sen päätöksentekoelinten riippumattomuudesta

EKP:n neuvosto antoi 2.3.2015 Slovenian parlamentin puhemiehen pyynnöstä lausunnon CON/2015/8.

Hallinto ja valvonta

Eurojärjestelmän ja yhteisen valvontamekanismin eettiset säännöt

EKP:n neuvosto antoi 12.3.2015 suuntaviivat EKP/2015/11, joilla vahvistetaan eurojärjestelmän eettistä säännöstöä koskevat periaatteet ja kumotaan suuntaviivat EKP/2002/6 Euroopan keskuspankkia ja kansallisia keskuspankkeja koskevista vähimmäisvaatimuksista niiden suorittaessa rahapoliittisia operaatioita ja EKP:n valuuttavarannoilla toteutettavia valuuttamarkkinatoimia sekä hoitaessa EKP:n valuuttavarantosaamisia. Lisäksi EKP:n neuvosto antoi suuntaviivat EKP/2015/12 yhteisen valvontamekanismin eettistä säännöstöä koskevien periaatteiden vahvistamisesta. Säädöksissä vahvistetaan eettiset säännöt, joita noudattamalla ylläpidetään EKP:n ja koko eurojärjestelmän uskottavuutta ja mainetta sekä suuren yleisön luottamusta EKP:n päätöksentekoelinten jäsenten ja EKP:n henkilöstön luotettavuuteen ja puolueettomuuteen rahapoliittisten tehtävien ja valvontatehtävien hoidossa. Suuntaviivat ovat luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Setelit

Banknote Ethics Initiative -aloite

EKP:n neuvosto päätti 20.2.2015, että eurojärjestelmän keskuspankit lisätään Banknote Ethics Initiative -aloitetta tukevien organisaatioiden luetteloon aloitteen verkkosivustolle. Banknote Ethics Initiative on setelialan toimijoiden perustama alan eettisiä toimintatapoja edistävä uusi aloite, jonka tavoitteena on ehkäistä korruptiota ja varmistaa kartellilainsäädännön noudattaminen.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle